Työtön teologi

Teologian maisteri. Jo kolme vuotta. Hieno titteli, josta olen ylpeä. Valitettavaa kyllä pelkällä hienolla tittelillä ja ylpeydellä ei työllisty. Tällaista tulevaisuutta en kolme vuotta sitten osannut kuvitella. Väliin on toki mahtunut muutama vuosi töissä ja työharjoitteluissa. Mutta tässä minä taas olen, maisterin paperit kourassa ja työkkärin jonossa anomassa päivärahaa ja toivomassa ihmettä: A2-linjan teologille (yhteiskunnan tehtäviin valmistavat opinnot, ei pappispätevyyttä) sopivaa työpaikkaa.

Toki tiesin mihin ryhdyin jo opiskeluaikana, kun valitsin teologian (tai jos kutsumuksesta puhutaan, niin teologia valitsi minut) pääaineekseni. Uskoin ja uskon edelleen uskonnollisen asiantuntemuksen ja osaamisen tärkeyteen – myös muualla kuin kirkossa tai koulussa. Uskon siihen, että yhteiskunta tarvitsee teologeja. Uskoni kokee kuitenkin välillä voimakkaita epäilyksen hetkiä. Yliopisto-opintojen alkuvuosina tiedekunnan mainostamat loistavat tulevaisuudennäkymät työmarkkinoilla alkavat tuntua vähintään tragikoomisilta, elleivät jopa irvokkailta. Jos olisin katkera, niin kehottaisin vakituisissa työsuhteissaan toimistoissaan istuskelevia professoreja, hallintohenkilökuntaa ja muuta yliopiston palkkalistoilla olevaa väkeä tarkistamaan tilastot ja lopettamaan yltiöpositiivisten tulevaisuuden uranäkymien mainostamisen. Todellisuus on ihan jotain muuta kuin, mitä hienot tilastot aikanaan ja nyt kertovat.

Tiedän, että valmistuin laman aikana ja työt ovat kaikilla sektoreilla kortilla. Tiedän, että olen onnekas, kun olin kahden vuoden määräaikaisessa oman alani työssä (Suomen Pipliaseurassa) ennen nykyistä (toivottavasti lyhyttä) työttömyyttäni. Tiedän työllistyväni vielä jonain päivänä. Tiedän, että minulla on paljon hyviä ominaisuuksia ja kykyjä, joista on hyötyä työmarkkinoilla. Tiedän, että yhteiskunta tarvitsee minua: teologia. Mutta välillä tuntuu, että yhteiskunta ei tiedä omaa parastaan, kun ei tajua palkata minua työhön. Luulen tietäväni, mistä tämä johtuu. Tässä päätelmäni:

1) moneen työhön olen ylikoulutettu (maisteri) ja alikokenut (ei vaadittua työkokemusta)

2) teologia on monelle sekulaarin sektorin työnantajalle punainen vaate tai hämärän peitossa

3) kilpailen samoista työpaikoista niin humanistien, oikeustieteilijöiden kuin yhteiskuntatieteilijöiden kanssa > yhtä paikkaa kohden voi olla satojakin hakemuksia

Toisaalta työttömyydestä voi myös iloita. On aikaa tehdä asioita, joita ei muuten ehtisi tehdä. Minulla on suunnitelmissa mm. kirjan kirjoittaminen (yleistajuinen teologinen tietokirja) ja lisäopiskelu (vieraat kielet ja matkailu). Ehdin laittaa ruokaa, nähdä ystäviä, ottaa luokseni hoitokoiria, olla kotona keskellä päivää lukemassa romaania. Ehdin harrastaa liikuntaa, nauttia lyhyiden talvipäivien auringonpaisteesta. Ja kaikista näistä ihanista asioista ja suunnitelmista huolimatta, olisin mieluummin töissä. Toteuttamassa itseäni, laittamassa osaamiseni ja opintoni käytäntöön. Saamassa palkkaa ja elättämässä itseni työllä enkä sosiaalituilla.

Tiedän, ettei minulla oikeastaan olisi oikeutta valittaa, sillä työttömiä on muitakin ja monet heistä paljon heikommassa jamassa kuin minä. Olen nuori, koulutettu, kokenut ja aktiivinen. Sosiaalinen elämäni ja mielenterveyteni ovat kunnossa. Minulla on kaikki edellytykset työllistyä. Se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista. Välillä kuitenkin toivon, että olisin

a) valinnut jonkun muun alan (markkinoinnin ja myynnin ammattilaisille olisi töitä vaikka muille jakaa)

b) tarpeeksi älykäs ja lahjakas työllistääkseni itseni asiantuntijuudella (tosin en tiedä, mihin kukaan tarvitsee Franciscus Assisilaisen luontomystiikan osaajaa…)

c) opiskellut papiksi (vaikka ei kirkossakaan kyllä ole töitä kaikille)

d) opiskellut oikean ammatin (sairaanhoitajille olisi aina töitä…)

Tässä sitä kuitenkin ollaan, teologina. Työttömyydestä ja epäilyksistäni huolimatta, uskoni teologian tarpeellisuuteen ei lakkaa. Ja uskon siihen, että joku valveutunut ja viisas työnantaja vielä tajuaa tämän ja palkkaa minut oman alani työhön (mitä se sitten onkaan). Sitä hetkeä odotellessa taidan ottaa toisen kupin kahvia ja nauttia auringonpaisteesta ulkona.

Laura Leipakka, TM 2010

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *