Syksy ja uudet tuulet

Aurinkoinen loppukesän tervehdys, vaikka taivaalla onkin parhaillaan pilviä. Koulut ovat jo alkaneet, joten pilvetkin kuuluvat syksyn merkkeinä asiaan poutaisen kesän jälkeen. 🙂

Jalumnin kesä on sujunut rauhallisesti ja hiljaiseloa vietellen. Loma, aurinko, jäätelö ja mökkeily ovat maistuneet. Itse en ole edelleenkään töissä, joten kesä on sujunut työnhakua jatkaen, uusia uria hakien ja Jalumnin tulevaa syksyä aina aika ajoin pohtien. Osa jalumneista on lomaillut ja osa tehnyt töitä. Kesä on kulunut omalla painollaan Suomen suvesta nauttien.

Päällimmäisenä fiiliksenä minulla henkilökohtaisesti on kiitollisuus jalumnien olemassaolosta ja teologiverkoston laajuudesta ja vahvuudesta. Ilman vertaistukea omakohtaista työttömyyttä olisi paljon vaikeampi jaksaa – enkä ole ainoa teologi samassa tilanteessa. Huolestuttavan suuri määrä meistä on työttömänä tai koulutustaan vastaamattomassa työssä. Tämä onkin viime aikoina saanut minut pohtimaan teologian opintojen tarkoitusta ja mielekkyyttä nimenomaan suhteessa työllistymiseen valmistumisen jälkeen.

Työnhaku on monen vastavalmistuneen teologin ensimmäinen askel urapolulla ja ensimmäistä oikeaa työpaikkaa saattaa joutua odottelemaan ja etsimään hyvän tovin. Edes opettajuuteen tai pappeuteen tähtäävät opinnot eivät automaattisesti takaa työtä ainakaan Etelä-Suomessa, jossa kilpailu työpaikoista, sijaisuuksista ja viroista on kovaa ja aika ajoin jopa raadollista. Samanlainen pelin henki tuntuu vallitsevan myös akateemisessa maailmassa, jossa jatko-opiskelijoiden apurahat ovat kortilla ja rahoituista on vaikea saada myöskään yliopiston taholta.

Kirkon, koulun ja yliopiston pyhän kolminaisuuden ulkopuolellakin työmarkkinoilla vallitsee raaka peli, sillä yhtä paikkaa kohden on satoja päteviä hakijoita. Yhä enenevässä määrin suurempi joukko teologian maistereita saa käteensä paperit, jotka varmastikin valmentavat heitä yhteiskunnan tehtäviin mutta jotka käytännössä eivät avaa työpaikkojen ovia. Tällöin teologit ovat samalla viivalla esimerkiksi muiden humanistien kanssa työnhaussa – ja joutuvat usein aika ajoin selittelemään ja perustelemaan tutkintonsa mielekkyyttä ja sisältöä. Toisaalta teologius kyllä vääjäämättä erottaa myös joukosta. Mutta erilaisuus voi kääntyä itseään vastaan, jos teologi ei osaa perustella, mikä teologiudessa pätevöittää kyseiseen työhön. Ja vaikka osaisikin perustella teologian opintojen mielekkyyden, taantuman aikana sekään ei valitettavasti takaa työllistymistä.

Siksipä moni – minä heidän joukossaan – harkitsee uudelleen opiskelua teologian maisterin papereiden hankkimisen jälkeen ja kouluttautuu uudelleen. Tiedän teologeja, jotka ovat tutkintonsa oheen tai valmistumisen jälkeen opiskelleet sosiaalityöntekijöiksi, diakoneiksi, henkilöstönhallintaa, johtamista tai viestintää. Itse lähden opiskelemaan ranskan kieltä ja muita romaanisia kieliä tarkoituksenani valmistua kielten opettajaksi jonain kauniina päivänä. En hylkää teologiaa tai teologi-identiteettiäni mutta olen viime aikoina joutunut kamppailemaan kovasti niiden kanssa – ennen kaikkea työllistymisen vaikeuden takia. Usko omaan itseen ja omaan tutkintoon meinaa loppua kesken. Siksi Jalumnien vertaistukiverkosto on ollut korvaamattoman tärkeä. Keskustelut ja yhteinen pohdinta teologiuden olemuksesta ovat auttaneet kummasti.

Teologian opinnoista on ehdottomasti iloa ja hyötyä mutta mihin ne valmistavat (kärjistäen muualle kuin kirkkoon tai kouluun) yliopiston jälkeen. Mitä iloa teologeista on yhteiskunnalle ja maailmalle? Uskonnon asiantuntijoita toki tarvitaan, mutta jos heille ei ole töitä tarjolla, maksaako kouluttautuminen vaivan? Jokaisen teologin tulisikin jo opintojen aikana ja viimeistään valmistumisen jälkeen pohtia omaa mahdollista ammatti-identiteettiään. Miksi maailma tarvitsee juuri minut ja juuri teologina tekemään työtä? Tai miksi minä teologina olen hyvä juuri tässä jaa tässä työssä? Tämän kysymyksen kysymisestä ei ainakaan ole haittaa. Harva yliopistotutkinto ainakaan nykyaikana pätevöittää suoraan mihinkään työhön. Ammatti-identiteetti on hankittava muualta. Mutta sen pohtiminen jo opiskeluaikana ei ole haitaksi. Siksipä yliopistokoulutus on jatkuvassa murroksessa – teologit kenties jopa enemmän kuin muut joutuvat pohtimaan identiteettiään uudelleen.

Jalumnien syksyn haaste voisikin olla näiden kysymysten pyörittely ja makustelu. Oman urahistorian ja opintojen miettiminen nimenomaan työelämän kannalta on hyödyllistä paitsi meille itsellemme ja omalla työnteollemme myös tuleville teologisukupolville. Yhteiskuntamme on jatkuvassa muutoksessa ja teologien paikka siinä tai työelämässä ei ole enää itsestäänselvyys. Tarvitaan paitsi tilanteen analysointia myös ihan kahvipöytäkeskusteluja. Sivistysyliopistohan nimenomaan valmentaa asioiden laaja-alaiseen ja kriittiseen pohdintaan. Tässäpä meille siis analysoitavaa kerrakseen. 🙂

Vakavamman pohdinnan oheen Jalumni pyrkii syksyllä tarjoamaan kevyempääkin viihdettä. Työn alla on ekskursio Fazerin makeistehtaalle, sitsit/rapujuhlat sekä elokuun lopussa osallistuminen Helsingin juhlaviikkojen leffapiknikille. Lisätietoja kaikista tapahtumista saat ennen kaikkea Facebook-sivuiltamme mutta myös Tapahtumat-osiosta.

Aurinkoa syksyyn ja iloa niin arkeen kuin juhlaan – oli se täynnä työntekoa tai ei! 🙂

Laura Leipakka – Jalumnin hallituksen PJ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *