Pappina Ruotsin kirkossa

”Tule kesätöihin Ruotsin kirkkoon” luki TYT:n sähköpostilistan kautta tulleessa sähköpostiviestissä keväällä 2011. Kesätyön hankkiminen oli jäänyt viime tippaan ja siispä päätin tarttua mahdollisuuteen. Vapun jälkeen sain sähköpostia Ruotsista ja minut toivotettiin tervetulleeksi Strängnäsin hiippakuntaan ja Örebrohon. Kesä kului ruotsinsuomalaisuutta opetellessa ja seurakuntatyöhön perehtyessä. Kesätyössä sain myös osallistua muiden teologianopiskelijoiden kanssa hiippakunnan ryhmäharjoitteluun, jossa pääsin syvällisemmin tutustumaan Ruotsin kirkon oppiin ja elämään. Ruotsin kirkon systeemin mukaisesti opiskelijoille selvisi harjoittelun jälkeen, jatkuisiko tie papiksi vai ei.
Ruotsin-kesä teki lähtemättömän vaikutuksen ja mieleen jäi itämään ajatus tulevaisuudesta Ruotsissa ja Ruotsin kirkossa eikä vähiten siksi, että ihmissuhderintamallakin oli vetoa lännen suuntaan. Sain gradun valmiiksi ja samana keväänä pappisvihkimyksen Helsingissä vuoden mittaiseen sijaisuuteen. Etelä-Suomen takkuiset työmarkkinat eivät varsinaisesti houkutelleet etsimään uutta sijaisuutta ja kaukosuhde piti otteessaan: niinpä olikin aika luonnollinen askel alkaa katastella suomenkielisiä työmahdollisuuksia lahden toiselta puolen.

Työpaikka löytyi Västeråsin hiippakunnan puolelta Keski-Ruotsista, Bergslagenin jylhien metsien keskeltä. Västeråsin hiippakunnassa suomenkielinen työ on järjestetty rovastikunnittain ja niin työalueekseni lankesi 7 seurakuntaa käsittävä Bergslagenin rovastikunta. Virassa aloittaessani annoin pappislupauksen på svenska Västeråsin hiippakunnan tuomiokapitulin istunnossa. Muuten muodollisuudet sisarkirkkoon siirryttäessä kiitos Porvoon-sopimuksen olivat luokkaa pari todistusta tuomiokapituliin.

Tuoreelle papille oli haastetta uudessa virassa: miten tehdä työtä seitsemässä seurakunnassa, miten työ kannattaa parhaiten järjestää? Jumalanpalvelusten ja viikkotoiminnan lisäksi tuli paljon paperityötä konttorissa: tiedottamista, suunnittelua ja nettisivujen päivittämistä. Tietenkin oli paljon myös autolla ajamista: jokaisessa seurakunnassa järjestettiin kuukausittain jumalanpalvelus ja seurakuntapiiri, lisäksi tulivat kotikäynnit ja laitosvierailut.

Vaikka minulla oli takana kesä Ruotsissa, avasi työ paljon uusia näköaloja siirtolaisuuteen ja ruotsinsuomalaisuuteen. Ihmisten kanssa puhuessa tuli tutuksi suuri kertomus 60-70 -luvulla ruotsiiin muuttaneista raskaan työn raatajista. Vaikka kotimaan kesälomilla saatettiin antaa kuva kissanpäivistä länsinaapurissa, todellisuus ei yleensä ollut yhtä ruusuista. Työ metsässä tai tehtaalla oli raskasta ja uuteen maahan asettuminen sisälsi monia haasteita kielen opettelemisesta lähtien. Toisaalta moni sai myös toteutettua unelmansa ja rakennettua oman talon, saunalla tietenkin. Lapset kasvoivat osaksi ruotsalaista yhteiskuntaa ja, vaikka mielessä olikin ajatus paluusta Suomeen, ei siitä ikinä tullut totta.

Kirkon suomenkielisistä tilaisuuksiin osallistui Bergslagenissa ainoastaan ensimmäisen sukupolven ruotsinsuomalaisia. Heistä moni etsii juttuseuraa ja vertaistukea: yhdessä on hyvä muistella Ruotsiin muuttoa ja lapsuutta Suomessa. Suomalaistyö on jännällä tavalla yhdistelmä ruotsalaista ja suomalaista kirkollista elämää. Esimerkiksi Ruotsin kirkon virsikirja on käännetty suomeksi, mutta sieltä ruotsinsuomalaiset laulavat mieluiten Suomesta tuttuja ja vanhoja virsiä. Toisaalta saarnojen aiheita on turha hakea suomalaisesta elämänmenosta tai nykykirjallisuudesta, se on ruotsinsuomalaisille vierasta maaperää. Kirkollisia juhlia suuremman painoarvon saavat itsenäisyyspäivä ja suomalainen äitienpäivä. Monesti ruotsinsuomalaisten kanssa tuntuukin siltä, että he ovat suomalaisempia kuin kukaan Suomessa. En minäkään ennen Ruotsiin muuttoa ollut leiponut karjalanpiirakoita, mutta useampaankin otteeseen ruotsinsuomalaisten seurakuntalaisten kanssa!

Suomalaisten kirkolliset piirit ovat Ruotsissa pienet ja myös nuorena työntekijänä pääsin  nopeasti mukaan mielenkiintoisiin projekteihin: kokoamaan Ruotsin kirkon suomenkielistä Kauneimmat joululaulut –vihkoa, suunnittelemaan ja toteuttamaan hiippakunnallisia tapahtumia suomalaisille ja kääntämään Ruotsin kirkon käsikirjaa suomeksi.

Rovastikunnan ainoana suomenkielisenä työntekijänä tarvitsin työssäni myös paljon ruotsia. Kouluruotsin pohjalta kieli lähti nopeasti kehittymään ja sitä pääsi harjoittelemaan kaksikielisissä hautajaisissa ja työyhteisön aamumessuissa. Kielitaidon kehittyminen toi pikkuhiljaa pintaan kysymyksen, uskaltaisinkohan kokeilla siipiään kokonaan ruotsinkielisessä työssä.

Ruotsin kirkossa on suuri pappispula ja eräälläkin viikolla maan suurimmassa kirkollisessa lehdessä oli 66 työpaikkailmoitusta seurakuntapastorin virkaan. Tästä johtuen minuakin kysymällä kysyttiin hakijaksi pieneen ruotsinkieliseen seurakuntaan Örebrossa. Päätin tarttua mahdollisuuteen, vaikka kynnys hakemiseen olikin korkea. Takanani on nyt ensimmäinen kuukausi virassa, jonka pääpaino on nuoriso- ja lapsityössä. Uusi työ tuntuu mukavalta ja antoisalta vaikka opeteltavana on paljon uutta ja omaksuttavana jälleen uudenlainen kirkollinen traditio.

Työvoimapulaan havahtuneessa Ruotsin kirkossa on pantu merkille rekrytointimahdollisuudet itänaapurissa: suomalainen papisto on haluttua työvoimaa Ruotsin puolella. Ensisijaisesti Suomesta halutaan valmiita pappeja suomenkielisiin ja kaksikielisiin virkoihin, mutta oma esimerkkini näyttää, että sitä kautta voi avautua tie myös ruotsinkielisiin virkoihin. Aivan mahdotonta ei ole teologian maisterinkaan hakeutua Ruotsin kirkkoon, mutta suomalaisen tutkinnon päälle vaaditaan suhteellisen laajat lisäopinnot, mm. vuoden kestävä pastoraaliteologian opiskelu Ruotsin kirkon koulutuskeskuksessa (utbildningsinstitut). Mikäli työllistyminen Ruotsin puolelle kiinnostaa, kannattaa olla yhteydessä hiippakuntien suomalaisiin työntekijöihin tai Uppsalan kirkkokanslian monikieliseen yksikköön.

 

Linda Wallgren o.s. Oikarinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *