Papin elämästä – Pastoraalipsykologisessa konferenssissa Sankelmarkissa

Olen jo useamman vuoden haaveillut osallistumisesta Sankelmarkissa vuosittain pidettävään Sielunhoidon, terapian ja teologian konferenssiin. Tänä vuonna järjestetty tapahtuma oli oli jo 44 konferenssi. Suomesta meitä oli neljä osanottajaa. Muut osallistujat tulivat Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Virosta, Latviasta ja Saksasta. Osallistujia oli yhteensä vajaat kuusikymmentä, enemmänkin olisi mahtunut. Bad Segebergissä, missä konferenssi pidettiin alkuaikoina, osanottajia on ollut toista sataakin.

Konferenssi järjestettiin 3.-7.1.2015. Sen teema oli tällä kerralla ”Vindication without retaliation”. Otsikkoa on hieman hankala kääntää lyhyesti mutta ehkä jotakin sellaista kuin oman ihmisarvon puolustaminen provosoitumatta kostoon. Lähtökohtana ovat Jeesuksen sanat oikeudenpalvelijalle
Johanneksen evankeliumissa:

Jeesus sanoi miehelle: ”Jos puhuin väärin, osoita, mikä puheessani oli sopimatonta. Jos taas puhuin oikein, miksi lyöt minua?” (Jh. 18:23).

Teema on nyt hyvin ajankohtainen ja toisaalta puhuttaa ihmisiä kaikkina aikoina.

Kokonaisia työskentelypäiviä konferenssissa oli kolme. Joka päivä oli yksi yhteinen luento tai tapahtuma mutta pääosin työskentely tapahtui työpajoissa. Ryhmien toimintamenetelmiä olivat hahmoterapia, kehollinen toiminta, symbolidraama ja bibliodraama. Itse olin mukana tuossa kehollisen toiminnan ryhmässä. Kaikki ryhmät olisivat olleet mielenkiintoisia mutta tämä houkutti tällä kertaa. Ryhmätilanteita oli kolme joka päivä, joten muut osallistujat tulivat tutuiksi ja työskentelyssä päästiin syvälle omaan itseen. Näissä kahdessa tasossa työskentelyjen anti tiivistyikin. Toisaalta oman itsen tutkistelussa, sen pohtimisessa kuka olen ja mitä syvimmiltäni kaipaan. Ingressin sanat ”mindfulness, alertness and self-perception” toteutuivat. Toinen taso oli, kun pareittain tai koko ryhmällä jaoimme jotakin näistä henkilökohtaisista kokemuksista ja havaituista asioista. Elämän surut, luopumiset ja haaveet tulivat koskettavasti esille.

Ensimmäinen luento oli Tim Schrammin Playback-Society and renunciation of force. Esityksessään hän pohti verikostoa, väkivallatonta pahan ja vallan käytön vastustamista, Jeesuksen kehotusta rakastaa vihamiestäänkin. Eräs esimerkeistä oli Jeesuksen kehotus kääntää oikea poski lyöjälle: kun ensimmäinen lyönti on kuin vähättelevä huitaisu: häivy silmistäni, niin lyöjä lyödessään oikealle poskelle, joutuu katsomaan uhria silmiin ja tilanne muuttuu. Jesper Svartvik luennon aihe oli Reconciliation and Transformation. Hän käsitteli häpeää, syyllisyyttä, kärsimyksen tarkoitusta; sitä, miksi Jeesuksen piti kuolla ristillä sekä temppeliuhrin merkitystä.

Kolmantena kokonaisena päivänä katsoimme ruotsalainen elokuvan, missä käsiteltiin koulukiusaamista. Aikuistuttuaan kiusattu nuori nainen teki lyhytelokuvan oletusta luokkakokouksesta, missä hän puhui suunsa puhtaaksi kokemuksistaan. Todellisuudessa häntä ei edes kutsuttu juhliin mukaan. Elokuva oli ollut eräs lähtökohta konferenssin aiheelle.

Merkittävä konferenssin anti olivat myös keskustelut muiden osanottajien kanssa. Tunnelma oli avoin ja välitön. Osanottajajoukko koostui pääosin seurakunta- ja sairaalapapeista, terapeuteista, työnohjaajista ja psykologeista. Keskustelut ohjautuivat siis työhön ja sen sisältöihin eri ympäristöissä. Illanvietoissa ja päätösjuhlassa keskustelujen aiheet muuttuivat vapaamuotoisemmiksi. Oli mielenkiintoista tutustua uusiin ihmisiin ja Pohjoiseurooppalaisiin työtovereihin. Pidän konferenssin antia ammatillisella, teologisella sekä henkilökohtaisella tasolla erittäin merkittävänä.
Suosittelen osallistumista lämpimästi.

Markku Elo
sairaalapastori, Vantaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *